Alku

January 25, 2007

Tästä se lähtee.

Antamisstrategia -Strategy of Giving.

Maailma on murroksessa. Hohhoijaa.

No markkinointi ainakin on.

Perinteisen push -metodin hyötysuhde laskee kanavien lisääntyessä ja vastaanottajan kriittisyyden kasvaessa. Samaan aikaan netti mahdollistaa suurien massojen tavoittamisen hyvin edullisesti. Netiltä puuttuu kuitenkin lähes kokonaan tuo push -ominaisuus. Onkin luonnollista, että vastavoima, eli pull -metodi on kasvanut netin kulmakiveksi.

Pull tarkoittaa kävijän houkuttelemista yrityksen luo. Pull -kilpailussa pärjää vain se, joka antaa potentiaaliselle asiakkaalleen eniten hyötyä, vaatien itselleen mahdollisimman vähän palkkioksi.

Antaminen tulee olemaan tulevien vuosien suurin mullistus, eikä vain markkinoinnissa, vaan tavassa jolla suhtaudumme yrityksiin ja yritykset suhtautuvat asiakkaisiinsa.

Tätä on syytä pohtia.

Jos tämä pohdinta kantaa hedelmää, julkaistaan kirja.

Ja annetaan se kaikille ilmaiseksi.

Mikä on antamisen palkinto? Se toivottavasti selviää prosessissa.

Advertisements

6 Responses to “Alku”

  1. Torfinn Says:

    Ja tästä se jatkuu?

    Kokeilen nyt ensin, miten tämä oikein tapahtuu. Ajatuksia alkaa olla paperillakin, mutta paperi ei tässä touhussa hirveästi auta. Pitäisi siirtää ne sähköiseen muotoon.

    Eiköhän se pikku hiljaa…

  2. PerttuT Says:

    Kiitoksia kutsusta mukaan. Aloittelen täältä alusta käsin tätä ajatusten purkua.

    Push ja pull -ajattelun kääntyminen ylösalaisin on mielestäni ehdottomasti se tärkein muutos mikä liittyy internettiin. Tätä eivät ole oikeastaan edes hakusanamainonnan ym. tekniikoiden kehittyminen onnistunut kääntämään. Ensimmäinen vaihe tässä netin kehityksessä on ollut selvästi se, että kävijälle ei kyetä syöttämään sellaista mitä hän ei halua (tai siis kyllä sitä yritetään, mutta yleensä surkein tuloksin). Ensimmäisestä vaiheesta ollaan kuitenkin mielestäni siirtymässä sikäli eteenpäin, että nyt käyttäjät alkavat jo tuskastua tilanteeseen. Eli jos en tiedä millä hakusanalla jotain asiaa/firmaa/palvelua pitäisi hakea, niin sen löytäminen voi olla tuskallista.

    Erilaiset sosiaaliset kommentointi- ja arviointipalvelut ovat mielestäni syntyneet juuri tämän ongelman ympärille – monipuolistamaan asioiden kuvailua ja parantamaan näin löydettävyyttä. Olemme kuitenkin vaiheessa jossa sulattelemme ja pähkäilemme näiden löydettävyyshaasteiden parissa aika lailla paikallamme. Tämä on mielestäni yksi keskeinen draiveri siinä miksi pelkkä löydettävyyden parantaminen ei verkossa toimi juuri nyt. Ongelma on kovin vaikea.

    Erilaiset sosiaaliset palvelut oikaisevat tätä ongelmaa arvottamalla suosion tärkeimmäksi kuvailevaksi tiedoksi. Ja kun tarjouksilla kilpailu ei enää toimi, niin siirrymme antamiseen. Aika rajua.

    Toisaalta yksi välivaihe (?) tuntuu olevan se, että profiloidaan käyttäjiä heidän käyttäytymisen ja valintojensa perusteella. Tarpeeksi kun profiloidaan, niin käyttäjä suorastaan haluaa lisää sellaista mitä ei aktiivisesti tiennyt haluavansa. Esimerkkejä tällaisesta ovat ainakin last.fm tai stumbleupon.com. Firmojen kannalta on ollut ongelmallista koko ajan, että netti pyörii ilmaisen kaman ympärillä eikä tuollaisiin sosiaalisiin palveluihin voi ostaa itseään sisään (taino, joihinkin voi, esim stumbleen). Toisaalta se ostaminen ei auta mitään ellei ole jotain annettavaa. MUTTA. Jos on annettavaa, niin netistä tulee valtavan tehokas push-väline. Täten sosiaalisten verkostojen kehittymisen kautta voi olla, että näemme pushin tulevan takaisin (mikä olisi luontevaa, koska ihmiset ovat luonteeltaan aika passiivisia suhteessaan useimpiin asioihin). Tässä kehityksessä antamisella on merkittävä rooli.

  3. Miikka Says:

    Haluatko mukaan?

    Kommentointi on luonnollisesti kaikille sallittua ja toivottavaa.

    Pääsy oikeaksi kirjoittajaksi vaatii kirjautumisen WordPressiin (http://wordpress.com/signup/). Valitse itsellesi vain tunnukset, älä uutta blogia. Lähetä käyttäjänimesi minulle (miikka.leinonen(at)kynamies.fi), niin lisään sinut kirjoittajaksi.

    Tervetuloa


  4. Tästä se lähtee!

    Hieno homma Miikka. Luen mitä te olette jo antaneet aiheesta, niin katsotaan löytyykö tästä päästä lisää annettavaa.

  5. PerttuT Says:

    Ehkä yksi antamisstrategian ydin kiteytyy siihen, että vaikka lopputulos on tarkoitus antaa ilmaiseksi lukijalle, niin se ei tarkoita sitä etteikö tästä jotain tuottoa olisi tarkoitus saada.

    Tuotto voi olla vain hyvä mieli ja fiilis siitä, että ymmärtää taas jotain asioita parin piirun verran paremmin. Toisaalta voimme kukin löytää monia muita hyötyjä prosessin kehittyessä – rahassa tai jossain muussa mitattavia.

    Kenties voimme jopa löytää tuotannolle sopivan ansaintamallin – mutta se ei tule perustumaan lukijan laskuttamiseen.

  6. Miikka Says:

    Tämän blogin ja lopputuloksena syntyvän kirjan on ehdottomasti tarkoitus tuottaa voittoa. Mutta mitä voitto on?

    Tämä onkin hyvä harjoitus…

    Ehkä blogia ja kirjaa on mietittävä erillisinä tuotteina.

    Blogi synnyttää lukijoille ja kirjoittajille uusia ideoita ja pakottaa ajattelemaan. Jo nyt antamisen pohdiskelu on tuottanut ainakin minulle uusia liikeideoita, kontakteja ja laajentanut käsitystäni markkinoinnista ja tuotekehityksestä. Koen sen voitoksi.

    Tulevaa kirjaa jaellaan ilmaisena versiona, joten suoria ansioita ei synny. Ehkä kirja toimii osallistuneiden referenssinä vaikuttaen muuhun toimeentulooon.

    Mitä tapahtuisi, jos tätä yrittäisi jäsennellä yksinkertaisella kaavalla?


Comments are closed.

%d bloggers like this: