Miksi juuri nyt?

July 24, 2007

Useat yritykset ovat omaksuneet antamisen strategiakseen.
Miksi juuri nyt?

Tähän on kolme selittävää tekijää:

1) Markkinoinnin kriisi

  • Aikansa alussa markkinointi tarjosi ihmisille hyödyllistä tietoa uusista tuotteista, joita he tarvitsivat. Asiakas koki markkinoinnin hyödylliseksi. Nyt tuotteet ovat samankaltaistuneet ja suurin osa ihmisten tavaroilla ja palveluilla täytettävistä tarpeista on täytetty. Yritysten on vaikea tarjota asiakkaille todellista, kilpailijoiden tuotteista erottelevaa hyötyä, ja siksi tarjotaan abstrakteja asioita, kuten brandia ja mielikuvaa. Markkinoinnista on tullut yritysten kilpalaulua, missä kenenkään ääni ei enää erotu, ja asiakkaat sulkevat korvansa kakofonialta.
    Markkinointi on unohtanut tärkeimmän kysymyksensä:
    Mitä asiakas hyötyy markkinoinnista?

    2) Netti muutti sääntöjä

  • Netin palveluista on hyvin vaikeaa pyytää rahaa käyttäjiltä. Ja kun käyttäjältä ei saa rahaa, on ollut pakko keksiä uusia ansaintalogiikkamalleja.
  • Netti on tuonut yrityksille laajan kirjon uudenlaista tapoja toimia asiakkaiden ja sidosryhmiensä kanssa.
  • Netti on myös muuttanut tiedon arvonmääritystä. Netin aikakaudella harvojen hallitsema tieto ei ole enää ainoaa arvokasta tietoa. Myös suosittu tieto on arvokasta sen synnyttäjälle ja levittäjälle.

    3) Pulssi kiihtyy

  • Yritykset haluavat oppia toimimaan nopeammin ja ketterämmin. Vaikka yritys olisi kuinka mahtava, suurin osa maailman viisaudesta asuu aina yrityksen ulkopuolella. Saadakseen kaikki mahdolliset resurssit käyttöönsä, yrityksen on avauduttava ja pyydettävä asiakkaat ja jopa ventovieraat ihmiset kehittämään sen toimintaa. Ja tämä onnistuu vain antamalla heille jotain arvokasta vastalahjaksi.
    Advertisements
  • %d bloggers like this: